Lisäilin tonne sivuun noita listoja meidän ruoka-aineista ja dieteistä ym. Ovat vähän hassussa järjestyksessä, kun kone heitti väkisin ton kokeiltujen listan tonne väliin, eikä jatkoksi muiden perään. En ymmärrä, mutta olkoon nyt tossa, kun varman 5 kertaa sitä yrtin saada alimmaiseksi. Päivittelen niitä sitten sitä mukaa, kun tilanne kehittyy.

Nyt kun itsekin näin kaikki kokeillut ja ruokavalioon saadut ainekset kerralle tolleen listassa, niin yllätyin positiivisesti, kun useampi ruoka-aine on käynyt kuin jäänyt pois. Niitä kun tuolta ruokapäiväkirjavihkon sivuilta ja kalenterista aina selailee, niin ei saa yhtä hyvää kokonaiskuvaa kuin tollasista listoista.

Otettiin tosiaan nyt se possu uudelleen kokeiluun ja näyttäisi siltä, että sopii sittenkin. Tiedä sitten mikä silloin ekalla kerralla oli. Ihan samaa lihaa poika nytkin on pakkasesta syönyt mitä silloin keittelin. Ja yhtenä päivänä annoin sille Maalaisserkun Alli-nakkiakin. Alkaa tuo poika olla sen ikäinen, että pitäisi kehitellä jotain isojen ihmisten ruokia vauvan mössöjen tilalle vähitellen.