Tervehdys jälleen!

Perheemme kasvoi heinäkuussa pienellä Neiti Kesäheinällä. Ja ikäväkseni olen saanut huomata joutuvani palaamaan allergialiemen syövereihin. Epäilykset ovat olleet ilmassa jo useamman viikon ajan, mutta jotenkin ei kuitenkaan olisi halunnut itselleen myöntää asioiden todellista laitaa. Viikonloppuna tein kuitenkin päätöksen imetysdietti kokeilusta ja niinpä omasta ruokavaliostani jäi eilen pois maito ja kananmuna. Ajattelin kokeilla diettiä muutaman viikon ja katsoa auttaako se tilannetta mitenkään ja mitä tapahtuu, kun otan ruoka-aineet uudelleen käyttöön. Tänään näimme puistossa pitkästä aikaa erään toisen allergisten lasten äidin kanssa. Ja toisaalta oli helpottavaa, että hän oli samaa mieltä kanssani tytön ihosta, en sittenkään ole aivan vainoharhainen allergiaepäilyksieni kanssa ;) Nyt olenkin sitten yrittänyt pohtia varaanko tytölle aikaa allergialääkärille nyt samantien vaiko vasta tuon kokeiluni jälkeen.

Mutta nyt alkuun toivotan tervetulleiksi kaikki uudet ja vanhat lukijat!